Kesän 2023 työpaikat täytetty
Ensi kesän 2023 työpaikat on nyt täytetty. Alamme hakea seuraavalle kesälle 2024 työntekijöitä jo tämän kesän lopulla, joten voit jo laittaa alustavan hakemuksen vuodelle 2024. Tehtävät säilyvät näillä näkymin nykyisellään.
Riitta Viialainen
puh. 040 510 6208
riitta@nestorinranta.fi
Lettubaariin vastaava työntekijä rannalle – vajaa 3 kk
Tehtävä täytetty
Suosittu lettubaari tarvitsee uuden vetäjän Saimaan rannalle. Työ on monipuolista ja hauskaa. Tylsistymään et pääse.
Tehtävänäsi on johtaa lettubaarin työtä, suunnitella ja valmistaa täytteitä ja taikinoita, tilata raaka-aineet tukusta, pitää alkoholeista varastokirjanpitoa ja huolehtia kaikesta niin, että työt sujuvat ja toiminta on taloudellista. Kahden muun työntekijän ohella paistat myös lettuja, tarjoilet, anniskelet, sometat, hoidat kassaa, siivoat ja teet kaikkea eteen tulevaa.
Asiakkaat ovat pääosin Puumalan saaristoreittiä kiertäviä pyöräilijöitä, veneilijöitä ja muita lomailijoita.
Vastaavan pesti kestää noin 3 kk ja alkaa touko-kesäkuun vaihteessa. Palkka sopimuksen mukaan. Palkan lisäksi saat tulospalkkion, joka lasketaan lettubaarin voitosta.
Hygieniapassi, anniskelupassi ja ajokortti tarvitaan. Esimies- tai yrittäjäkokemus on eduksi.
Kysy lisää tai laita hakemus: riitta.nestorinranta@gmail.com tai puh. 040 5106 208.
Kuvassa kesän 2022 lettubaarin vastaava Maiju Näränen (oik.) ja työntekijä Tiina Heino kokeilevat ensimmäistä kertaa baarin jättivispilää lettutaikinan tekoon.
KAHVILATYÖNTEKIJÄ LETTUBAARIIN – 2 kk
Tehtävä täytetty
Tule paistamaan ja tarjoilemaan lettuja ihanassa ympäristössä Saimaan rannalla. Jos osaat, voit valmistaa myös taikinoita ja suolaisia täytteitä. Työhön kuuluu lisäksi kassatyötä, anniskelua, siivousta ja kaikkea muutakin, mitä vain lettubaarissa eteen voi tulla.
Hygienia- ja anniskelupassi tarvitaan. Kysy lisää tai täytä hakulomake (yllä tiedot).
Viereisessä kuvassa paistetaan kerralla 7 lettua sarjalettupannulla.
Kuvassa alla näkymä lettubaarin sisälle. Ikkunoista voi ihailla Saimaata ja Nestorin pronssipatsasta.
AAMIAISKOKKI NAVETTAKAHVILAAN 1 – 2 KK
Tehtävä täytetty
Tehtävänäsi on valmistaa ja laittaa tarjolle aamiaiset seisovaan pöytään navettakahvilassa. Aamiaisaika on klo 8 – 10. Aamiaisen jälkeen valmistat henkilökunnan lounaan klo 12:ksi ja teet mahdollisia valmisteluja iltakokin avuksi.
Työaikasi alkaa noin klo 7. Voit tehdä joko täyspitkiä työpäiviä (noin 7,5 tuntia päivässä) tai lyhyempiä, esim. 5 – 6 tunnin työpäiviä toiveidesi mukaan.
Työviikkosi voisi olla tiistaista lauantaihin valintasi mukaan joko kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin tai lyhyemmin esim. juhannuksen jälkeen elokuun 1. viikolle.
Tarvitset hygieniapassin ja mielellään myös anniskelupassin. Ajokortti on välttämätön, jos majoitut kauemmaksi. Kysy lisää tai täytä hakulomake.
Tiskaaja navettakahvilaan 2 – 4 vk
Tehtävä täytetty
Koululainen, tämä sopii sinulle, jos vietät kesää lähistöllä: tule tiskaamaan navettakahvilaan aamupäiviksi tai vähän pidemmäksikin aikaa.
Töitä olisi tarjolla heinäkuun puolivälistä elokuun alkuun 2 – 3 viikoksi. Työpäivä voisi alkaa esimerkiksi noin klo 9 ja kestää klo 15 asti tai pitempään, jos uskot pärjääväsi lettubaarin kiireapulaisena (kassalla, tarjoilussa yms.) rannalla.
Kysy lisää tai täytä hakemus (yllä tiedot).
Vastaanottovirkailija 2 – 3 kk
Tehtävä täytetty
Tehtävänäsi on huolehtia majoitus-, väline- ja tilavarauksista, palvella asiakkaita, laskuttaa, hoitaa kassaa, myydä ja tehdä somepäivityksiä.
Jos osaat, voit tehdä myös luontoretkien ja aktiviteettien opastuksia metsässä ja järvellä.
Työ koostuu pääosin työstä tietokoneen ääressä, mutta myös asiakkaiden vastaanottamisesta ja neuvomisesta paikan päällä, vuokravälineiden kunnon tarkistuksista luovutusten yhteydessä yms.
Työpisteesi sijaitsee navettakahvilassa, mutta tilanteen mukaan se voi välillä sijaita myös rannan vuokraamossa.
Työ edellyttää yhteistyökykyistä, iloista ja ystävällistä luonnetta, pitkää pinnaa, tarkkuutta ja huolellisuutta. Anniskelupassi on eduksi, sillä voit joutua joskus myös anniskelemaan.
Jos olet kaipaamamme henkilö, ota yhteyttä (tiedot yllä).
Siivooja 3 kk
Tarvitsemme kokeneen ja osaavan siivoojan pitämään huolta majoitustilojemme siisteydestä ja käytettävyydestä.
Ensisijainen tehtäväsi on tehdä loppusiivoukset 3 erikokoiseen mökkiin, 5 huoneeseen, glamping-telttaan ja niiden oheistiloihin sekä tilaussaunaan. Huolehdit myös majoitustilojen ja saunojen liinavaate- ja tarvikehuollosta. Etenkin kesän alussa ja lopussa aikaa jää myös Nestorinrannan muihin siivouksiin ja paikkojen kunnostuksiin.
Työ alkaa touko-kesäkuun vaihteessa ja kestää koko kesän. Ajokortti on välttämätön, koska joudut liikkumaan alueellamme neljässä eri kohteessa, jotka ovat 1 – 2 km päässä toisistaan.
KAIKKI TYÖ ON ITSENÄISTÄ MUTTA MYÖS TIIMITYÖTÄ
Perehdytyksen jälkeen työsi on itsenäistä, mutta samalla olet osa tiivistä työyhteisöä, jossa autamme toinen toistamme ja kehittelemme yhdessä työtämme entistä paremmaksi. ”Ei kuulu mulle” ei kuulu meille. Jos huomaat ongelman tai puutteen, on mahtavaa, jos kerrot siitä heti ja voimme yrittää korjata asian. Haluamme, että Nestorinrannassa asiakkaat – ja myös työntekijät – viihtyvät ja tulevat toistekin.
PALKKA
Palkka sopimuksen ja osaamisen mukaan. Lisät TES:n mukaan (Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskeva työehtosopimus). Lettubaarissa maksetaan lisäksi voitosta tulospalkkio kesän päätteeksi.
TYÖAIKA
Lettubaari on auki 6.6. – 19.8. joka päivä klo 10.30 – 17, keskikesällä 10 – 18. Lettubaarin vastaava tulee yleensä aamuvuoroon (klo 7 – 14.30) valmistamaan taikinat ja täytteet ja tekemään tukkutilaukset ennen baarin avaamista. Toinen työntekijä tulee iltavuoroon noin klo 10.30 – 18 tai 11 – 18.30. Hän laittaa baarin kiinni ja siivoaa sen päivän päätteeksi. Tarvittaessa kolmas työntekijä tulee navettakahvilasta auttamaan kiireisimmäksi ajaksi. Lauantaisin baarissa on 3 työntekijää, muulloin 2 + tarvittaessa kiireapulainen. Koska baari on joka päivä auki, viikkovapaat ajoittuvat su-ma, ti-ke ja to-pe, jotta työvoimaa riittää joka päivälle. Työvuoroja voi vaihtaa, olennaista on, että työt hoituvat.
Lettubaari sijaitsee rannalla Puumalan ja Saimaan saaristoreittien lauttojen laiturin vieressä.
Navettakahvilan toiminta painottuu aamiaisiin ja illallisiin. Päivisin on tarjolla vain juomia, pientä purtavaa ja kioskitavaraa. Aamiaisaika on klo 8 – 10 ja illallisaika klo 18 – 20. Navettakahvilassa on aamiaiskokin lisäksi töissä tiskaaja ja iltakokki. Aamiaiskokin työ alkaa viimeistään klo 7 ja tiskaajan noin klo 9. Kahvilassa toimii myös majoitus- ja vuokraamoasiakkaiden vastaanotto. Navettakahvila sijaitsee mäellä Nestorinrannan päärakennuksessa 900 m rannasta.
Muissa kuin lettubaarin töissä työpäivät ovat yleensä tiistaista lauantaihin. Työaika voi jonkin verran joustaa töiden mukaan.
RUOKAILUT
Lounas kuuluu talon luontaisetuihin. Myös kahvia ja teetä voit juoda niin paljon kuin haluat. Muissa tuotteissa on reilu henkilökunta-alennus.
AJOKORTTI
Tarvitset työmatkoihin yleensä vähintään ajokortin, mielellään autonkin. Tarvittaessa meiltä saa auton lainaksi. Nestorinranta sijaitsee 25 km päässä Puumalan kirkonkylästä kauniin saaristotien päässä keskellä Saimaata. Myös veneellä tänne pääsee. Jos asut meillä, kauppareissut hoituvat kunnan tarjoaman edullisen asiointiliikenteen kautta.
ASUNTO
Edullinen asunto järjestyy kirkonkylän entisestä oppilasasuntolasta. Myös yksiöitä ja kaksiota voi vuokrata kunnalta. Nestorinrannasta voit vuokrata edullisesti kalustetun glamping-teltan ja siihen kuuluvat keittiö- ym. palvelut rannalta. Myös huonemajoitus onnistuu Nestorinrannasta.
ME ODOTETAAN SUA JO!
Australianterrierit Luka 14 v. ja Vallu 6 v. ovat lettubaarin kanta-asiakkaita.